Kokemuksia yksilörentoutuksesta
Yksilöllisen äänimaljarentoutuksen kokemukset ovat aina yksilöllisiä ja kokemus voi vaihdella eri kertojen välillä. Kirjoitan tähän alle joitakin kokemuksia, joita olen kirjannut ylös. Yllättävän usein eri ihmisillä on keskenään samankaltaisia kokemuksia.
Nukahtaminen on melko tavallista ja rentoutuksen jälkeen rentoutunut ja kevyempi olo, vaikka usein pökkyräinen. Rentoutus vaikuttaa useimmilla seuraavan yön uneen myönteisesti ja tavallisesti myös seuraaviin. Vaikutukset saattavat kestää useampia päiviä.
- Kokemus siitä, että maljat olivat edelleen jalkojen päällä, kun piti kääntyä selälleen
- Kokemus siitä, että selällään ollessa jalat nousivat vuoron perään kuin joku olisi kävellyt niillä
- Käsissä ja alaselässä voimakkakaampaa värinää
- Paljon tuntemuksia toispuoleisesti raajoissa
- Käsissä oli tuntemuksia, vaikka maljaa ei soitettu käsikosketuksessa
- Silmissä (suljettuna) näkyi valoviivoja pystyyn ja poikittain
- Tuntemus siitä, että aurinko paistoi ja päälakea lämmitti (oli harmaa päivä)
- Näki unia
- Maljan kuljetus jalkopäästä ylös nauratti (tahtomatta)
- Värinää jalkojen kautta
- Onnellisuuden tunne
- Asiat selkeytyivät ja näkyi enemmän mahdollisuuksia
- Toiveikas olo
- Positiivinen tavoitteellisuus lisääntyi
- Valkoinen väli silmissä (suljettuina) kuin kehyksessä
- Rentoutuksen jälkeen kevyempi ja ryhdikkäämpi olo
- Viima, ei kylmä
- Tuntui kuin joku nostaisi ylöspäin pöydältä
- Tuntui kuin leijuisi ilmassa
- Mielikuva temppelistä
- Painava vartalo